Kakuttelua tämäkin, vaikkei syötävää

Kovasti odottelemme lasten tulevaa serkkua saapuvaksi. En jostain kumman syystä malta odottaa, että vauva syntyy (la oli viime perjantaina), joten tein tämän jo nyt. Sukupuolesta ei vielä tietoa (vaikka minä oon varma että se on poika ), joten unisex-väreillä.

Kakku oli yllättävän helppo koota, jopa näin vasta-alkajalta. Jenkkilässä tämä taitaa on isokin bisnes, ainakin googlettamalla löytyi toinen toistaan upeampia kakkuja.

Tässä hieman kuvasarjaa, ja tarvikelista. Kakkuun meni rahaa n. 30 euroa tokan kuvan kokoonpanolla. Ekassa kuvassa on meidän lasten oma Bukowskin nalle, saa mm. Sokokselta.

Tarvikkeet:

- 88 kpl vaippoja, koko 3 (Liberon megabac)

- 2 eriväristä silkkinauhaa

- 2 paperiruusua

- Kartonkia

- Pehmolelu

- Täytteet , esim. vauvantarvikkeita



Tässä kerrokset. Käytin sitomisen apuna lahjanarua. Oli kätevämpi kaartaa osa vaipoista muotoon, sitoa naru, ja sen jälkeen lisätä tarvittava määrä vaippoja. Lopuksi vaipat oli helppo vetää symmetrisesti tasavälein.


Täytteeksi meni tällä kertaa Ainun puhdistuspyyhkeitä (ollaan todettu parhaiksi meillä) ja Liberon Baby wash. Tännehän voisi laittaa vaikka mitä.


Päälle laitoin vielä pyöreäksi leikatun kartongin. Alle päällystin pahvilevyn kartongilla (kuvassa vielä tekemättä.) Tässä taas kakku ihanaisilla Bukowskin nalleilla